HappySignals-konserni tehostaa raportointia ja talouden hallintaa Finadeckin avulla

Globaalisti toimiva, vuonna 2014 perustettu HappySignals auttaa organisaatioita muuttamaan IT:n käyttäjäkeskeisemmäksi hyödyntämällä kokemusdataa ja tekoälyä. HappySignalsin analytiikkatyökalun avulla IT-johto voi tehdä kokemusdataan perustuvia  päätöksiä, joilla on merkitystä työntekijöiden tyytyväisyyteen, tuottavuuteen ja liiketoiminnan tavoitteisiin.

HappySignals-konserni koostuu suomalaisesta emoyhtiöstä HappySignals Oy:stä, Yhdysvalloissa toimivasta HappySignals Ltd:stä sekä Iso-Britanniassa toimivasta HappySignals UK Ltd:stä. Vahvasti kasvava konserni työllistää lähes 50 henkilöä ja konsernin liikevaihto vuonna 2024 oli noin 5,4 miljoonaa euroa.

Käyttäjäystävällistä käyttöliittymää halutaan hyödyntää myös taloudenhallinnassa

Ennen Finadeckin käyttöönottoa HappySignals koosti taloutta, operatiivista liiketoimintaa ja SaaS-metriikkaa koskevat budjetit, ennusteet ja raportit johdolle sekä hallitukselle pääosin manuaalisesti. Käytännössä data kerättiin eri ohjelmistoista taulukkolaskentaohjelmistoon, jossa datasta rakennettiin halutut tunnusluvut ja tunnusluvuista muodostettiin halutut taulukot sekä graafit johdon ja hallituksen raporteille.

Liiketoiminnan kasvun myötä myös raporteille kerättävä datamassa kasvoi, mikä johti myös manuaalisten virheiden kasvun mahdollisuuteen. Liiketoiminnalle oleellisia keskeisiä tunnuslukuja haluttiin seurata yhä tiheämmällä frekvenssillä ja datan haluttiin olevan ajantasaista ja automatisoitua. Ulkomaisten tytäryhtiöiden myötä myös konsernilaskentaan ja -raportointiin kuuluvat toimet toivat oman lisävaatimuksensa kartoitettavalle ohjelmistolle, jolla haluttiin helpottaa ja automatisoida vahvasti kasvavan, monikansallisen ja -valuuttaisen konsernin konsolidoinnin, BI-raportoinnin sekä budjetoinnin ja ennusteiden teon prosesseja.

“Käyttäjäystävällinen käyttöliittymä, käyttäjäkeskeisyys sekä mahdollisuus rakentaa haluttuja tunnuslukuja sekä raportteja omatoimisesti ohjelmistossa olivat yhtenä vahvana ajurina ohjelmistokartoituksessamme”, HappySignals-konsernin talousjohtaja Arttu Ollila tiivistää.

Finadeck-group-sheet

Havainnekuva Finadeckin konsernilakanaraportista

Vaikka Finadeckilla ei ollut vielä kaikkia HappySignals-konserniin kuuluvien ulkomaisten tytäryhtiöiden taloushallinnon integraatioita valmiina käyttöönottovaiheessa, Finadeckin helppokäyttöinen käyttöliittymä, palvelualttius ja halu rakentaa tarvittavat integraatiot vakuuttivat HappySignalsin. Kattavan ja selkeän käyttöönottokoulutuksen yhteydessä integraation rakentaminen aikataulutettiin ja Finadeck on pystynyt lunastamaan palvelulupauksensa erinomaisesti.

Reilun vuoden jälkeen käyttöönotosta Finadeck toimii konsernissa keskeisenä työkaluna konsolidoinnissa, BI-raportoinnissa sekä budjetoinnissa ja ennusteiden laadinnassa.

Konsolidointi sujuvasti integraatioiden kautta

HappySignals-konsernissa talousdata tuodaan Finadeckiin automaattisesti integraatioiden avulla:

  • HappySignals Oy:n talousdata siirtyy Finadeckiin Netvisor-integraation kautta.
  • HappySignals Ltd:n talousdata Yhdysvalloista siirtyy Finadeckiin QuickBooks-integraation kautta.
  • HappySignals UK Ltd:n talousdata Iso-Britanniasta puolestaan päivittyy Finadeckiin suoraan Xero-integraation avulla.

Näiden integraatioiden ansiosta konsernitason talousraportointi on aina ajantasaista ja vaivatonta.

HappySignals teki vuoden 2024 konsernitilinpäätöksensä kokonaisuudessaan Finadeckissa, ja prosessi sujui poikkeuksellisen jouhevasti. Tilintarkastuksessa Big Four-tilintarkastusyhteisön tarkastaja kiitti HappySignalsia Finadeckilla laaditusta tilinpäätöksestä sen helposti tarkastettavasta rakenteesta ja selkeästä läpinäkyvyydestä, jonka muun muassa Finadeckin integraatiot ja tositteille porautuminen mahdollistivat.

”Finadeckin avulla saimme koostettua konsernitilinpäätöksen pitkälti automatisoidusti asettamalla konserniyhtiöiden keskinäisten liiketapahtumien tilit eliminoitaviksi, syöttämällä tarvittavat eliminointitositteet eliminointiyhtiöön sekä täydentämällä liitetiedot Finadeckin valmiiseen tilinpäätöspohjaan” HappySignals-konsernin talousjohtaja Arttu Ollila toteaa.

Kuvassa vasemmalta oikealle Finadeckin myyntijohtaja Toni Miettinen, toimitusjohtaja Saku Pöllänen ja HappySignals konsernin talousjohtaja Arttu Ollila

Konsernilaskenta ja konsernin kustannuspaikkakohtainen tulosseuranta yhdellä alustalla

Finadeck on virtaviivaistanut HappySignalsin konsernilaskentaa merkittävästi.
Finadeckin avulla kustannuspaikkakohtaisen tuloslaskelman koostaminen konsernitasolle on automatisoitu yhdistämällä eri yhtiöiden halutut laskentakohteet haluttujen tilien osalta Finadeckin konserniympäristössä sen sisäänrakennetulla kaavatyökalulla rakennettuihin tunnuslukuihin.

Tämä mahdollistaa entistä tarkemman ja reaaliaikaisen näkymän konsernin eri liiketoiminta-alueiden kulurakenteen kehityksen seurantaan sekä kokonaisuuden nopeaan hahmottamiseen.

Lisäksi Finadeckin avulla HappySignals pystyy seuraamaan helposti kaikkia asiakkuuksia konsernitasolla – asiakkuudet voidaan summata yhteen konserniympäristössä määriteltyihin tunnuslukuihin. Näin konserni saa ymmärryksen eri segmenttien taloudellisesta kehityksestä.

BI-raportoinnin automatisointi tuo merkittävän aikasäästön

Finadeckin OneDrive-integraation avulla HappySignals on tuonut Finadeckiin sisään myös taloushallinnan ohjelmistojen ulkopuolisen datan, joka täydentää taloudellista näkymää.

Kukin konserniyhtiö tuo Finadeckiin OneDriven kautta integroidusta Excelistä keskeiset operatiivisen liiketoiminnan datat, kuten:

  • NPS
  • uudet asiakkaat
  • churn

joista itsessään tai talousdataan yhdistämällä saadaan rakennettua Finadeckissa kätevästi keskeiset SaaS-metriikkaa koskevat tunnusluvut, kuten:

  • asiakashankintakustannus CAC
  • asiakaselinkaariarvo LTV
  • MRR & ARR
  • NPS
  • churn

Tämä yhdistetty näkymä talous- ja operatiivisesta datasta on nostanut liiketoimintojen, yksittäisten yhtiöiden ja konsernin raportoinnin tasolle, joka tukee tehokasta päätöksentekoa ja ennakoivaa johtamista.

Finadeck-SaaS-metrics

Havainnekuva Finadeckin SaaS-metriikkaa esittävästä raportista

Finadeckilla lisää tehokkuutta ja tarkkuutta budjetointiin, budjettiseurantaan sekä tase-ennusteisiin

HappySignals lukee tällä hetkellä budjetit ja ennusteet Finadeckiin OneDrive-integraation avulla laskentakohdetasolla. Finadeckin automaattiset laskentasäännöt summaavat budjetit ja ennusteet yhtiötasolle ja edelleen konsernitasolle saakka, mikä säästää merkittävästi manuaalista työtä ja vähentää virhemahdollisuuksia. Finadeckissa budjettia on helppo verrata toteumiin kuukausitasolla ja koko budjettijakson ajalta. Näin HappySignals saa reaaliaikaisen, yhtenäisen ja läpinäkyvän näkymän konsernin budjettitilanteeseen – sekä yhtiöittäin että koko konsernin tasolla.

Olemassa olevien lainojen sekä käyttöomaisuuserien, kuten aktivoitujen kehittämismenojen tiedot luettiin Finadeckiin sisään heti käyttöönottovaiheessa, mikä on tuonut helpotusta ja tarkkuutta tase-ennusteille.

Nopeampaa, tarkempaa ja helpommin hallittavaa taloudenhallintaa

Finadeckin avulla HappySignals on rakentanut modernin ja tehokkaan konserniraportoinnin kokonaisuuden, jossa

  • konsolidointi,
  • konsernin kustannuspaikkakohtainen tulosseuranta,
  • asiakkuuksien seuranta konsernitasolla,
  • BI-raportointi, sekä
  • budjetointi ja budjettiseuranta

toimivat saumattomasti yhdessä.

Finadeckin automaatiot, integraatiot ja läpinäkyvä datamalli ovat tehneet HappySignals-konsernin taloudenhallinnasta aiempaa nopeampaa, automatisoidumpaa, tarkempaa ja helpommin hallittavaa.

”Finadeckia käyttäessä on käynyt selväksi, että Finadeckin konepellin alta löytyy huomattavasti enemmän kuin osasin odottaa ja olemme olleet kaikinpuolin tyytyväisiä saamamme palveluun” HappySignals-konsernin talousjohtaja Arttu Ollila tiivistää.

Lue kuinka edelläkävijäyritykset, kuten Nestlé, Fujitsu ja Campari, muuttavat HappySignalsin avulla IT-toimintonsa arvon luojaksi keskittymällä toimittamaan palveluita, jotka parantavat liiketoimintaa ja työntekijäkokemusta.

Tutustu Finadeckiin ja vie taloudenhallintasi uudelle tasolle.